Kesäyön hullutuksia

Kunnon kesähulluttelua osallistua muutaman vuoden tauon jälkeen Kesäyön hullutukseen. Edellisiltä vuosiltakin jotain (tylsää) kesken, mutta kun ufotkin (keskeneräisten loppuunsaattaminen) sallittua, niin päätin osallistua.

Ensimmäiset neljä työtä on jo päättelemistä vaille valmiina (lisää keskeneräisyyksiä ei nurkkiin saa tulla). Samalla tuhoilen lankanöttösiä - isompia ja pienempiä. Niinpä lankavarastossa jo 3 kerää vähemmän :) Listaa suunnitelmista ja edistymisestä täällä. Blogipostauksia aikanaan valmiista töistä.

Näillä ohjeilla mennään:
  • Aloita kesäkuun alusta juhannusaattoon 24.6.2016 asti joka päivä yksi uusi neule-/virkkausprojekti ja saata jokainen loppuun heinäkuun loppuun mennessä! Eli 24 projektia yhteensä.
  • Lähde mukaan kokeilemaan omia rajojasi ja kannustamaan muita mukaanlähteviä. Nyt saa luvallisesti potea startitista, eikä ufojen määrän pitäisi kuitenkaan lisääntyä, mikäli kaikki onnistuu. Parhaiten tämä luultavasti onnistuu niiltä, joilla to-do-lista on kilometrin pituinen, ja joille ei tuota minkäänlaisia henkisiä paineita pitää kesken yht’aikaa miljoonaa projektia. Mutta ehkä tätä kokeilee myös joku sellainenkin, joka normaalisti tekee vain yhtä projektia kerrallaan?
  • Vuonna 2016 on yksi yleinen sarja. Saat neuloa 24 tiskirättiä, tai 24 sukkaa tai 24 erilaista projektia. Ihan mielikuvituksen mukaan!
  • Rajoituksia: sukkapari katsotaan yhdeksi projektiksi, samoin lapaset. Loppuun saatettujen projektien pitää olla samat kuin KYH-aikana aloitetut, eli et voi aloittaa uutta ja saattaa loppuun “tilalle” vanhaa ufoa. Vinkki: ehkä ei kannata aloittaa joka päivä sängynpeiteprojektia…
  • Lisäohjeita: jos jonain päivänä startiitti oikein riehuu, voit halutessasi siirtää jonkin aloituksen toisen päivän “tilille”! Et siis putoa tempauksesta kesken kaiken, vaikka jonain päivänä aloitus jäisikin väliin, koska aloitusten lukumäärä on ratkaiseva!
  • Langan kerimistä vyyhdiltä kerälle ei vielä lasketa projektin aloitukseksi. Sen sijaan mallitilkun neulominen voidaan sellaiseksi lukea, mikäli vakavamielisesti näin projektisi aloitat. Pääasia on pitää hauskaa ja nauttia neulomisesta/virkkaamisesta! Tänäkin vuonna voi projektiksi ottaa vanhan UFOn (=UnFinished Object = ei viimeistelty projekti) loppuunsaattamisen. Tämän UFOn pitää ottaa työn alle 1-24.6.2016 aikana (neulomalla vaikka yhden silmukan).
  • Tänäkin vuonna voi projektiksi ottaa vanhan UFOn (=UnFinished Object = ei viimeistelty projekti) loppuunsaattamisen. Tämän UFOn pitää ottaa työn alle 1-24.6.2016 aikana (neulomalla vaikka yhden silmukan).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit