Tekstit

Uutta ja vanhaa

Kuva
Blogihiljaisuudesta huolimatta sukkia, lähinnä vain sukkia, on valmistunut eräskin pari viime kevään viimeisen päivityksen jälkeen. Vuosi 2017 toi kaikenlaista ja on ollut vähemmän aikaa sohvalla tms istuskeluun. Viime kesästä lähtien lisävauhtia on antanut koiranpentu, jolla ei energiat lopu. Ensimmäinen koirani joten on opiskeltu kaikenlaista uutta. Tässä alkuvuoden ekat neulomuksetkin - sukkia.. Aikuiseen jalkaan vanhasta Novita Papukaija-raitalangasta ja jämistä Pelkistetyt Helmi-Orvokit muistamisena eräälle sairaanhoitajalle Lankavaraston pienentäminen jatkuu. Takapakkia tullut taas alkuvuodesta mutta muutamatkin jämäprojektit menossa.

Kesää kohti

Kuva
Uutta kesää kohti mennään - yllättävistä kelin vaihteluista huolimatta :) Kesäfiilistelyä myös sukkarintamalla 

Keskeneräisistä valmiiksi

Kuva
Vaikka koko ajan syntyy jotain uutta, niin jotkut työt vain jää enempi tai vähempi kesken. Nyt on joukko sukkia saanut parinsa ja päättelemättömät päätelty. Hörhösukat Lankana Nalle ja Jive Nallea, 7v, Villeä ja Tigerin lankaa Lähipiirillä sukkia riittää, joten tyhjensin kaapista  pussillisen  nuorten jalkoihin sopivia sukkia ja annoin TAYS nuorisopsykiatrian asiakkaiden jalkoja lämmittämään, toinen pussillinen pienempiä sukkia lähti  Hope lle. Hyvää mieltä itselle ja muille!

Piparihiiret

Kuva
Meillä on kahdenlaisia piparihiiriä. Tällaisia kaunokaisia.. ja niitä isompia, jotka syö piparit :) Ystävän pyynnöstä neuloin lapasparin lahjaksi annettavaksi. Pystyraitalapasten ohje intialaisella peukalolla löytyi täältä . Kämmenen sydän oman piirroksen pohjalta. Lanka 7 veljestä Puikot 4 mm

Miesten sukat

Kuva
Isänpäiväviikonlopun hengessä valmistui pitkästä aikaa miesten sukat Perussukka omalla ohjeella: Varsi 56 silmukkaa (resori 10 krs + 60 krs), Molly-pintaneulosta (2 krs oikein, 1 krs 1o 1n) terässä 52  silmukkaa (35 krs kantapää- ja kärkikavennuksen välissä) Puikot 4 Kerrankin on joulukortteja jo odottamassa, tytär ahkera apuri. Minä näin näissä korteissa heti porotokan pimeässä, Petterin punakuono loistaen Vai onko Lumikin kääpiöt pimeässä harhailemassa, Nuhanenä vain tunnistettavissa?

Pakkassukkia

Kuva
ohje April socks puikot 4 lanka 7v Joskus osuu kohdalle malli, jolla vaan tekee mieli tehdä vielä toisetkin ja vielä yhdet.  Sukat neulottu Nina Laitisen April-socks -ohje ella. Nimestä huolimatta ohje ihan selkosuomeksi :) Ja mallikerta jäi helposti mieleen Keskimmäisiin, ohjeen silmukkamäärillä tehtyihin riitti 100g kerä 7 veljestä Eeroa plus 20 cm toisesta kerästä. Muissa sukissa on varressa 4 silmukkaa enemmän, teräosassa 50.

Jääkukka

Kuva
Pakkasyön viimeistelemä taideteos  pihaan unohtuneen purnukan pohjalta.