sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Keskeneräisistä valmiiksi

Vaikka koko ajan syntyy jotain uutta,
niin jotkut työt vain jää enempi tai vähempi
kesken.
Nyt on joukko sukkia saanut parinsa
ja päättelemättömät päätelty.

Hörhösukat
Lankana Nalle ja Jive

Nallea, 7v, Villeä ja Tigerin lankaa

Lähipiirillä sukkia riittää, joten tyhjensin kaapista 
pussillisen  nuorten jalkoihin sopivia sukkia ja annoin
TAYS nuorisopsykiatrian asiakkaiden jalkoja lämmittämään,
toinen pussillinen pienempiä sukkia lähti Hopelle.
Hyvää mieltä itselle ja muille!




lauantai 26. marraskuuta 2016

Piparihiiret

Meillä on kahdenlaisia piparihiiriä.

Tällaisia kaunokaisia..


ja niitä isompia, jotka syö piparit :)


Ystävän pyynnöstä neuloin lapasparin lahjaksi annettavaksi.
Pystyraitalapasten ohje intialaisella peukalolla löytyi täältä.
Kämmenen sydän oman piirroksen pohjalta.


Lanka 7 veljestä
Puikot 4 mm




lauantai 12. marraskuuta 2016

Miesten sukat


Isänpäiväviikonlopun hengessä valmistui pitkästä aikaa miesten sukat


Perussukka omalla ohjeella:
Varsi 56 silmukkaa (resori 10 krs + 60 krs),
Molly-pintaneulosta (2 krs oikein, 1 krs 1o 1n)
terässä 52  silmukkaa
(35 krs kantapää- ja kärkikavennuksen välissä)
Puikot 4

Kerrankin on joulukortteja jo odottamassa,
tytär ahkera apuri.
Minä näin näissä korteissa heti porotokan pimeässä,
Petterin punakuono loistaen



Vai onko Lumikin kääpiöt pimeässä harhailemassa,
Nuhanenä vain tunnistettavissa?

perjantai 11. marraskuuta 2016

Pakkassukkia

ohje April socks
puikot 4
lanka 7v

Joskus osuu kohdalle malli, jolla vaan tekee mieli tehdä vielä toisetkin ja vielä yhdet.
 Sukat neulottu Nina Laitisen April-socks -ohjeella. Nimestä huolimatta ohje ihan selkosuomeksi :)
Ja mallikerta jäi helposti mieleen

Keskimmäisiin, ohjeen silmukkamäärillä tehtyihin riitti 100g kerä 7 veljestä Eeroa plus 20 cm toisesta kerästä. Muissa sukissa on varressa 4 silmukkaa enemmän, teräosassa 50.



torstai 20. lokakuuta 2016

Jääkukka


Pakkasyön viimeistelemä taideteos 
pihaan unohtuneen purnukan pohjalta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kransseja pukkaa


Linnut ehtineet jo monta pihlajaa tyhjentää,
vaan löytyipä vielä kranssintekijällekin marjoja.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Syyskranssi


Tänä vuonna tuli vihdoin kokeiltua lehtiruusujen tekoa vaahteranlehdistä.
Ruusut löysivät paikkansa syyskranssista marjojen kera.

Aurinkoista syksyn jatkoa!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Taikaraitaa

Puikot on melkein lomalla, vaan ei kuitenkaan ihan kokonaan.
Jämälankojen tuhoaminen jatkuu...

Nalle Taika ja vyötteetön (Maija?)

Tuosta tummasta Taika-langasta olen aiemmin aiemmin tehnyt yhdellä langalla nämä


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Huopuneet perhoset

Onteloneuletta piti vielä kokeilla lisää samalla pienentäen myös Huopasta lankavarastostani.
Ensimmäinen yritelmä piti purkaa (ihan jättikokoinen oli tulossa)

 

Ja pesukoneessa pyörimisen jälkeen koko pieneni

 

Ihan kiva kokeilu, mutta jatkoa tuskin tulee Huopanen langalla.
Turhan paksuna kömpelö patalappu, pannunaluseksi paremmin sopii.

lauantai 13. elokuuta 2016

Vanhanaikaiset tossut

Joskus sitä luo itse itselleen jumituksia. Muutama vuosi sitten tein ekat vanhanaikaiset tossut, ja tekemisestä jäi kammo.
Sittemmin olen seurannut netissä ihmetellen kun useampikin neuloja väittää niiden neulomisen olevan helppoa ja nopeaa. 

No, nyt aika oli kypsä ja kaivoin ohjeen jälleen esiin.
Ja ihmettelin että mikä siinä viimeksi oli muka niin vaikeaa.

Ohje lankakauppa Lankaruutu
Setsemän veljestä, Ville ja Regia langoista



lauantai 30. heinäkuuta 2016

Patalappuja onteloneuleena

Näin loma-aikaan on tullut vähempi oltua koneen ääressä mutta se ei tarkoita että puikot ois pysähtyneet. Paljon on kaikenlaista kesken, tai päättelemättä.

Talvella kokeilin onteloneuleella poropatalappua. Ohje tais olla Suuri Käsityölehdessä vuodenvaihteessa. Kuvat edestä ja takaa. Reunoihin virkkasin kerroksen.




Kesätunnelmissa neuloin samalla tekniikalla kissa-aiheisen patalapun. 4 mm puikoilla siitä tuli hiukkasen liian suuri mutta paikkansa löytänee

Ohje Cat's all Folks! (ravelry)

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Raitaa pukkaa

Tänä kesänä on ollut useita upeita iltaruskoja aurinkoisten päivien päätteeksi.
 Ja yleensä seuraavana aamuna onkin sitten satanut.
Sanonta siis pitää paikkansa :)

Keskiyön väriloistoa kotiterassilla 3.7.


Jämälankanyssäköiden tuhoaminen jatkuu.
Neulottujen kerrosten määrää vaihtelemalla
sain kahdet hiukan erilaiset sukat. 

7v turkoosi ja raita
Puikot 4 mm
Varrelliset 48s, nilkkurit 52s
KYH 22 + ekstrat





torstai 23. kesäkuuta 2016

SikSakkia

Lisää tiskirättejä hyväksi havaitulla ohjeella

Ohje Siskoneule -blogista
Novita Bambu lankaa n. 20g/rätti
Puikot 3,5 mm


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Raparperipiirakkaa


Alkukesän herkutteluihini kuuluu raparperipiirakka.
Tämän kesän toisen pellillisen leivoin Kotilieden sivuilta
löytyneellä Maisemakahvilan marjapiirakka -ohjeella.
Suosittelen kokeilemaan vaikka juhannusjuhliin :)




Taikinaa tehdessä hoksasin että sehän on
uunipellilliseksi suurennettu versio luottopiirakkaohjeestani,
jonka otin talteen n. 20 vuotta sitten Hesarista.
Pellillisestä riittääkin pidempään!

Tällä kertaa korvasin ohjeen piimän kermaviilin jämillä ja turkkilaisella jogurtilla.



Herkuttelun jälkeen pöytä pyyhkäistäänkin uudella tiskirätillä.
Neulottu bambulangan jämistä mukaellen Novita Kesä 2014 -lehdestä löytynyttä ohjetta.
Samalla ohjeella olen tehnyt muutaman pari vuotta sitten.




Hyvää juhannusta!










lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kesäsukat

Nalle (valk. ja Kukkaketo Sireeni)
Silja-lanka
Puikot 3,5
KYH10

Hulluttelu ja jämälankojen tuhoaminen siis jatkuu!


Auringonlasku kotiterassilla 15.6.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Tiskirättejä

Tiskirättivarastoni on tyhjentynyt ja useampi kerä bambulankaa odotti tuhoamista, joten välityönä muutama SikSak-tiskirätti Siskoneule -blogista talteen kirjatulla ohjeella. Pari vihreää lähtikin jo matkaan, mutta uusiahan tulee. Sopivia muutaman tunnin hullutustöitä! (KYH 3, 5-9)





Hullutellessa jämälankakerätkin vähenee! Näitä tullee vielä lisää ja hullutuksessa useat ufot taitaa jäädä edelleen ufoiksi..

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sydänkirjailua




Tytär totes että kaikki hänen harmaat sukat päätyy heti ekan pesun jälkeen velipojan sukkakoppaan. Nämä uusimmat toivottavasti ei. Elämäni ensimmäiset ketjupistot! Pienempi sydän ensiharjoitelma, toisessa sukassa sydän onkin sitten jo kasvanut :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Taikaraitasukkia

Nalle Taika sateerikaari lankavarastoni on nyt loppu! Valkoinen mukavasti raikasti.
Aiemmat sukat toisenlaisin väriyhdistelmin löytyy täältä.


Langanvaihto takana
KYH 1&4

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kesäyön hullutuksia

Kunnon kesähulluttelua osallistua muutaman vuoden tauon jälkeen Kesäyön hullutukseen. Edellisiltä vuosiltakin jotain (tylsää) kesken, mutta kun ufotkin (keskeneräisten loppuunsaattaminen) sallittua, niin päätin osallistua.

Ensimmäiset neljä työtä on jo päättelemistä vaille valmiina (lisää keskeneräisyyksiä ei nurkkiin saa tulla). Samalla tuhoilen lankanöttösiä - isompia ja pienempiä. Niinpä lankavarastossa jo 3 kerää vähemmän :) Listaa suunnitelmista ja edistymisestä täällä. Blogipostauksia aikanaan valmiista töistä.

Näillä ohjeilla mennään:
  • Aloita kesäkuun alusta juhannusaattoon 24.6.2016 asti joka päivä yksi uusi neule-/virkkausprojekti ja saata jokainen loppuun heinäkuun loppuun mennessä! Eli 24 projektia yhteensä.
  • Lähde mukaan kokeilemaan omia rajojasi ja kannustamaan muita mukaanlähteviä. Nyt saa luvallisesti potea startitista, eikä ufojen määrän pitäisi kuitenkaan lisääntyä, mikäli kaikki onnistuu. Parhaiten tämä luultavasti onnistuu niiltä, joilla to-do-lista on kilometrin pituinen, ja joille ei tuota minkäänlaisia henkisiä paineita pitää kesken yht’aikaa miljoonaa projektia. Mutta ehkä tätä kokeilee myös joku sellainenkin, joka normaalisti tekee vain yhtä projektia kerrallaan?
  • Vuonna 2016 on yksi yleinen sarja. Saat neuloa 24 tiskirättiä, tai 24 sukkaa tai 24 erilaista projektia. Ihan mielikuvituksen mukaan!
  • Rajoituksia: sukkapari katsotaan yhdeksi projektiksi, samoin lapaset. Loppuun saatettujen projektien pitää olla samat kuin KYH-aikana aloitetut, eli et voi aloittaa uutta ja saattaa loppuun “tilalle” vanhaa ufoa. Vinkki: ehkä ei kannata aloittaa joka päivä sängynpeiteprojektia…
  • Lisäohjeita: jos jonain päivänä startiitti oikein riehuu, voit halutessasi siirtää jonkin aloituksen toisen päivän “tilille”! Et siis putoa tempauksesta kesken kaiken, vaikka jonain päivänä aloitus jäisikin väliin, koska aloitusten lukumäärä on ratkaiseva!
  • Langan kerimistä vyyhdiltä kerälle ei vielä lasketa projektin aloitukseksi. Sen sijaan mallitilkun neulominen voidaan sellaiseksi lukea, mikäli vakavamielisesti näin projektisi aloitat. Pääasia on pitää hauskaa ja nauttia neulomisesta/virkkaamisesta! Tänäkin vuonna voi projektiksi ottaa vanhan UFOn (=UnFinished Object = ei viimeistelty projekti) loppuunsaattamisen. Tämän UFOn pitää ottaa työn alle 1-24.6.2016 aikana (neulomalla vaikka yhden silmukan).
  • Tänäkin vuonna voi projektiksi ottaa vanhan UFOn (=UnFinished Object = ei viimeistelty projekti) loppuunsaattamisen. Tämän UFOn pitää ottaa työn alle 1-24.6.2016 aikana (neulomalla vaikka yhden silmukan).


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pitsisukat kesäksi



Pitkästä aikaa ja kerrankin, sukat myös omiin jalkoihin!


Camellia Rose
51g Novita Bambu lankaa
3,5 mm puikoilla

 Ihana vihreys ulkona




keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Pumpulisukat


Näppituntuma on tosi pehmoinen. Tuli ihan mieleen mummoni puheet pumpulisukista - termi, jota hän käytti puuvillasukista. Vaan harvatpa puuvillasukat on näin pehmoiset, todelliset pumpulisukat. Sellaiselta nämä tuntuu.

Ohje Novita
52 g Novita Bambu
3,5 mm puikot


Jännä testata, pysyykö sukat jalassa vai venähtääkö liian lörpöiksi.
Viileämmille keleille on valmistunut muutamat villaisetkin nilkkurit.

Parit nilkkasukat
yht 147 g 7 veljestä lankaa
4 mm puikot





maanantai 11. huhtikuuta 2016

Purjevenesukat


Olen ihan hurahtanut jämälankaprojekteihin.
Tein jo suunnitelman mitä mistäkin lankakerän jämistä
mutta sitten kuitenkin tulee pakottava tarve tehdä
jotain muuta - kuten nämä sukat!

80 g  7 veljestä jämiä
Ohje purjevenekuvioon Punomosta

Tuulta purjeisiin ja kohti uusia myrskyjä!
Kukaanhan ei satamassa opi purjehtimaan
Tyynestäkin osaa paremmin nauttia myrskyn jälkeen

Siinä mottoa itselle tähän hetkeen!


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Pieniä sukkia

Langanjämistä pieniä sukkia
Valmistuvat tosi nopsaan
ja lankaa riittää ja riittää.

7v ja Ville lankoja yht. 106g
38 ja 32 silmukalla



Kevään ensimmäiset sinivuokotkin on jo bongattu!


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pitsinilkkurit

 
Pyhien aikana kudoin pääsiäisvärissä nilkkurit kaverille.
 
 
Pitsimalli on vuosien takaa, Omin käsin -lehdestä vuodelta 1950!
Mallin löysin FBn Voihan villasukka!-ryhmästä.
Lanka 7 veljestä
 
Näitä tulee varmaan lisää muissakin väreissä!


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Pääsiäistiput


Pääsiäisen alla pelmahti tipuparvi  kotiimme

Virkatut tipupatalaput
Novitan Huopanen
Ohje Pirkan sivulta 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Jaffat


Langankerien lopuista (Nalle) ihanat sukat! Kevättä rinnassa ja pihalla :)

maanantai 11. tammikuuta 2016

Tossuilua

Loppuvuoden tossutuotantoa
Nessukkaat
Ohje Fb Voihan villasukka ryhmästä

Tossut, jotka valmistui vuodenvaihteen molemmin puolin
Tossukat
Isoveli ja Erämies langoista


Piparitaikinan jämistäkin löytyi sydän

Piparitaikinan loppu leipoutui pikkuisiksi karjalanpiirakoiksi :)