Alkukesän herkutteluihini kuuluu raparperipiirakka. Tämän kesän toisen pellillisen leivoin Kotilieden sivuilta löytyneellä Maisemakahvilan marjapiirakka -ohjeella . Suosittelen kokeilemaan vaikka juhannusjuhliin :) Taikinaa tehdessä hoksasin että sehän on uunipellilliseksi suurennettu versio luottopiirakkaohjeestani, jonka otin talteen n. 20 vuotta sitten Hesarista. Pellillisestä riittääkin pidempään! Tällä kertaa korvasin ohjeen piimän kermaviilin jämillä ja turkkilaisella jogurtilla. Herkuttelun jälkeen pöytä pyyhkäistäänkin uudella tiskirätillä. Neulottu bambulangan jämistä mukaellen Novita Kesä 2014 -lehdestä löytynyttä ohjetta. Samalla ohjeella olen tehnyt muutaman pari vuotta sitten. Hyvää juhannusta!
Ensi kertaa ilmoittaudun sukkasatoa keräämään, tuotokset täyttää Hillokellaria Vanhan ajan tossut lankakaupasta saadun ohjeen mukaan. Jouluinen väritys - ehkä jollekin tontulle? Vanhan ajan tossut Lankana Pallas (58g) Puikot 3,5
Joskus sitä luo itse itselleen jumituksia. Muutama vuosi sitten tein ekat vanhanaikaiset tossut , ja tekemisestä jäi kammo. Sittemmin olen seurannut netissä ihmetellen kun useampikin neuloja väittää niiden neulomisen olevan helppoa ja nopeaa. No, nyt aika oli kypsä ja kaivoin ohjeen jälleen esiin. Ja ihmettelin että mikä siinä viimeksi oli muka niin vaikeaa. Ohje lankakauppa Lankaruutu Setsemän veljestä, Ville ja Regia langoista
Kommentit
Lähetä kommentti