Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Joulunaluspuuhia

Kuva
Marraskuun keskipäivä vanhassa tehdasmiljöössä, tuntuu että päivä ei valkene lainkaan. Monenmoista jouluun liittyvää on viime viikkoina tehty. Myyjäiset tyttären leirikoulukassan kartuttamiseksi aiheutti pientä vipinää kranssien sitomisessa, kuusenoksista ja sinilaakakatajasta. Muutama tuli vain kuvattua  Pajukehikoita ja havuja olis vieläkin jäljellä - mutta into kateissa. Jämäsukkasarja sai vielä jatkoa, nuo pienimmät. Piikun hahtuvakiekosta kudoin isot varrettomat sukat, jotka on parin pesukerran jälkeen passelit omaan jalkaan. Varpaista varteen sukat Vielä yhdet jämäsukat ennen joulua. Tytär on innostunut piparien leipomisesta, joten niitä on paistettu, koristeltu - ja syöty :) Lasten ollessa pikkuisia tein noita pikkumökkejä mutta kaavat on jo aikoja sitten hukkuneet. Googlen ihmeellinen maailma kuitenkin löysi ohjeen  - vuoden 2006 RuokaPirkka -lehden kun syötin hakukenttään 'Tuuli Matinsalo' ja 'piparimö

Uusia kokeiluja

Kuva
Syksyllä ilmoittauduin mehiläisvahamaalauskurssille ilman aavistustakaan mitä se on. Tänään viisastuin asian suhteen ja pääsin värien ja kuuman raudan kanssa kokeilemaan. Abstraktityyli. Sukkiakin yhä vaan ohimennen valmistuu, tv-neuleita, kun ei osaa vain olla Suupitsisukat ohje 115g 7 veljestä jämälankoja Varressa helppo 4 silmukan & rivin kuvio. Samat sukat lemmikkimme kera :) Ilta kieputettu kranssipohjia ja havutettu 4 kranssia - kaikkea ne leirikoulut vanhemmilla teettääkin :)

Taikasukkia

Kuva
Lauantain kauniit lumiset näkymät ikkunasta. Aurinkokin pilkisti hetken.  Taikalanka kerä (Novitan Nalle Taika) se sitten ei ota loppuakseen. Eri väriyhdistelmin olen yrittänyt kesytellä. Varsi: 2 krs 2o 2n, 2 krs kaikki oikein koko 22 kerrosrivinousua joka toisella (yksi lanka) koko 30 Uudet ja vanhat Mikä väri sopii parhaiten? Seuraavaksi testaan ehkä vielä punaista "kesyttäjää" loppulankaan (18g)

Puhdetöitä

Kuva
Tyttären tekemät kortit päivänsankareille! Elokuun lopulla kirjaston palautettujen hyllyssä osui käteen Patalappuja á la carte. Yritin silloin turhaan houkutella juniorin virkkaamaan ketjusilmukka, mutta hoksin kokeilla tilalle 5-säikeisen hahtuvalangan loppua. Tänä aamuna muiden vielä nukkuessa virkkasin vielä parin. Sokerileipuri -patalaput 7 veljestä ja 5 säikeinen hahtuvalanka takapuoli Huovuttamista (pesukoneessa) vielä mietin... Pihlajanmarjasydämiä, idea Arjen timantteja -blogista Sydämellistä viikkoa!

Huovutetut tossut

Kuva
Piti testata varrellisia töppösiä. Ohje aikuisten kokoon löytyy täältä, itse muokkasin pienemmäksi pientä tyttöä varten. - Tarvinnee vielä kokeilla lisähuovutusta, jotta vielä pienenisivät ja pinta tasoittus huovutin testisukan ennen toisen tekemistä Raitalankaa 25g (3,5mm), Huopasta 75g (8mm) Huovutettu nurinpäin

Sukkaparit ja karkkipaperipussukat

Kuva
Vihdoin päätelty nämäkin sukat Perussukka 111g lankaa 7 veljestä, resorissa Ville Resorissa joka toisella kerroksella oikeat silmukat takareunasta yhteen Vinoraitasukat 100g 7 veljestä lankaa varsi laiskanraitaa itseraidottuvasta, varrenohje täältä Viikonloppuna oli työväenopiston kurssilla, materiaalia ja suunnitelmia ollut jo pitkään, mutta vasta kurssilla sain toteutusvaiheen päälle. Karkkipaperipussukkojen ompelu jatkunee alkuinnostuksen jälkeen - materiaalikin kertyy kun poikakin toi täällä viikolla koulusta tuliaisena karkkipapereita. Dumlet vasta keräyksessä, mutta Omarit ja purkkapussit kera Royal-levyjen ja patukoiden kokeiltu Vuorettomia, kankaalle ommellut paperit, pinnassa kontaktimuovi. Royal pussukka eri puolilta. Haastava tukikankaalle kiinnitys (ei pysy hyvin, kuumemmalla alkoi kääreet sulaa) Vuorellinen pussukka, päällä kristallimuovi. Sukkia ja karkkipaperipussukoita taitaa joulunaikaan paljastua useammankin ystä

Näpertelyjä

Kuva
Viikonlopun askareet: jättisukkien huovutus tossuiksi ja karkkipapereista pussukka Pirtin kehräämön hahtuvalangasta (2säik.) neulotut ja huovutetut tossut (2 pesua) Tytär maalas jo ekat halloween lyhdyt Syksyn merkki kun oranssia löytyy sieltä ja täältä 

Sukkia

Kuva
Loppuvuoden tarpeisiin sukkia valmistuu moneen kokoon Perussukat 7 veljestä Silja-sukat lapselle Wool ja Vilma Lapsen Silja-sukkia kutoessa oli hämäävää  koska kuvan sukat ja kirjoitettu ohje - ainakin oman ymmärrykseni mukaan - poikkesivat toisistaan. Ensi kertaa kudoin pienet sukat magic loopilla samanaikaisesti, jotta jämä-Wool meni tasan. Kantapäävaiheessa aikamoista säätöä sillä kuviohan ei ollut keskellä (ohje neljälle puikolle).

Pikkuprinsessan sukat

Kuva
Reunasilmukat loin kuvaohjeella, joka löytyi aikoinaan Facebookista Les aiguilles de Memet sivulta (enää en löytänyt) Varsi valepalmikkoa, ylivetojen välissä neuloin 4 kerrosta. Jalan pääliosassa 2o2n-neulosta, ja lopuksi nauhakavennus

Taikasukat

Kuva
  Alelaarista ostoskoppaan hypännyt Nalle Taika -lanka ei oikein innostanut - etenkään iltahämärässä kutoessa. Päivänvalossa väri kuitenkin paranee - onneksi ! Kesytelty kerrosrivinousulla (joka 6. silmukka nostettu joka toinen kerros), perussukkaa omasta päästä (54s, lankaa 82g). Pääteltävänä vain langanpäät aloituksessa ja lopetuksessa :)

Piirakkaa

Kuva
Piirakkaa leivottuna ja neulottuna Ekat piirakkasukkani Ohje Novitan sukkalehdestä & sivuilta 112 g 7 veljestä lankaa

Rätittää

Kuva
Reissatessa olen neulonut jämistä muutaman rätin ja lopetellut keskeneräisiä. Ohje Iinun blogista Vanha tuttu Krokus-malli , kokoa suurennettu Ohje  Knitted Lacy Round Cloth , kokoa suurennettu Ja vielä yhdet villasukat, menossa pienempi jalkaiselle kuin kuvan jalat..  

Pirteät syyssukat

Kuva
Pirtsakat sukat Nallesta koululaiselle Chrystal-sukkien ohjetta mukaellen

Ihanuuksia

Kuva
Kesäyö-sukat   ( ohje ) 69 g Nalle-lankaa 3,5 puikot teräosa 2 kuviokertaa pidempänä ensi kertaa vahvistettua neuletta niin, että lanka oikealla puolella edessä - kiva ruutukuvio syntyi! Perjantaiherkuttelut lounas kanawrap Cafe Pispala , tyttären minulle säästämä piirakkapala, muhkea Pavlova illalla vieraille

Mustaa ja pinkkiä

Kuva
Vanhoista farkuista muotoutui myös patakinnas, sovellettu  Hääräämön ohjeesta . Puolikkaat kappaleet tein vain yksinkertaisina - ja lämpöeristeeksi vanulevyä, jonka tikkasin parilla tikillä näkyviin jäävään vihreään kankaaseen mutta piiloon jäävistä kohdista   Ja lisää patalappuja (pinkit) Kovasti tykästyin näihin farkkupatalappuihin, jatkoa varmasti seuraa. Vielä on leikattuna farkkupalaset pussukkaan, mutta sopiva vetoketju puuttuu. Tai olihan sellainen, mutta käytinkin sen yhden keskeneräisyyden edistämiseksi. Huopasesta huovutettu pussukka, koristekirjontaa vielä odottaa Farkkujen etutaskut ja vyötärönauha vyölenkkeineen olis vielä vapaana - mitähän niistä tekis? Aurinkoista viikonvaihdetta!